Linjat 2, 5, 12, 60, 62 ja 64 eivät aja toistaiseksi Siltapuistonkatua pohjoiseen. Korvaava reitti on Konepajanranta – Valajankatu – Isosannanpuistokatu. Puuvilla P pysäkki ei ole käytössä ja korvaavana pysäkkinä on Porinsilta I.
The post Siltapuistonkatua pitkin ei ajeta pohjoiseen toistaiseksi appeared first on Porin Linjat.
Ensimmäinen alennuskampanja kohdistetaan lapsiperheisiin ja sen mukaan saattaja voi matkustaa maksutta yhden 0–7 -vuotiaan lapsen kanssa joukkoliikenteessä Porin Linjat Oy:n vuoroilla Porissa ja Ulvilassa. Kampanja toteutetaan tammi–helmikuun 2023 aikana.
Toinen alennuskampanja toteutetaan talvilomaviikolla 20.–26.2.2023. Tällöin joukkoliikenne on maksutonta Porin Linjat Oy:n vuoroilla Porissa ja Ulvilassa.
The post Alkuvuoden joukkoliikenteen kampanjat Porissa ja Ulvilassa appeared first on Porin Linjat.
Perjantaina 6.1.2023 vietetään loppiaista ja silloin ajetaan sunnuntai- eli ns. viikonloppuliikenne. Hyvää loppiaista!
The post Loppiaisen liikenne appeared first on Porin Linjat.
Perjantaina 6.1.2023 vietetään loppiaista ja silloin ajetaan sunnuntai- eli ns. viikonloppuliikenne. Lipputoimisto suljetaan torstaina 5.1.2023 klo 15.00. Hyvää loppiaista!
The post Loppiaisen liikenne appeared first on Porin Linjat.
Eduskunnan päätös henkilökuljetuspalveluiden arvonlisäveron väliaikaisesta muuttamisesta mahdollistaa Porin joukkoliikenteen 30 päivän kausilippujen hintojen alennuksen alkuvuodeksi. Kolmesta viiteen eroon nykyistä edullisemmat hinnat ovat voimassa 1. tammikuuta – 30. huhtikuuta 2023.
Porin seudun joukkoliikennejaosto päätti kohdistaa alennuksen nimenomaan kausilippuihin, koska niillä matkustetaan eniten. Kertalippujen hintojen alentaminen hidastaisi bussissa rahastamista, eikä niiden käyttö vaikuta matkustajan ostovoimaan yhtä merkittävästi kuin kausilippujen käyttö.
Kausilippujen uudet hinnat ajalla 1. tammikuuta – 30. huhtikuuta 2023 ovat seuraavat:
Muut lipputuotteet maksavat asiakkaalle edelleen saman verran kuin tälläkin hetkellä.
The post Porin joukkoliikenteen kausilippujen hintoihin luvassa huojennus alkuvuodeksi appeared first on Porin Linjat.